Tietoliikenneongelmien vuoksi Piian päiväkirjan IV-osan julkaisu myöhästyi. Pahoittelemme.

RV: 16+ Mieliala: Huolestunut ja surkeahko. Maha: Huomaa selvästi. Isot paidat käytössä, Belly Beltin kakkososa. Ruokavalio: Mitä enemmän lihaa sen parempi. Ja tänne se jälkiruoka! Iho: Parempi kuin pariin kuukauteen. Bosat: Kaliiberia Pelottavat.

[Osa I] [Osa II] [Osa III] [Osa IV] [Osa V] [Osa VI] [Osa VII] [Osa VIII] [Osa IX] [Osa X] [Osa XI] ~19.04.2003~ Panikoin. Käyn läpi sukuhistoriaani ja muistan sen tädin (taiteellisesti lahjakkaan tosin!) jolla oli mielenterveysongelmia, isoisoisän joka ryyppäsi lauantaisin (ilmiselvä alkoholiongelma), kaukaisen jonkun sukulaisen kihdin ja kampurajalan (tai sitten oli vain laiska ja hidasliikkeinen) sekä veljeni frax-pojan (ainoa todiste sukurasitteiden olemassaolosta, eikä häntä parhaalla tahdollakaan voi sanoa rasitteeksi!). Minulla on kaksi lasta joilla on täydellinen näkö, ei allergioita eikä epämuodostumia, tuuheat tukat ja pyöreät navat. Kakkosta väsyttää myös Mikä on todennäköisyys sille että uusi vauvamme on terve?

Yritän valmistautua siihen että lapsemme on erilainen. En mitenkään voi kuvitella sitä tilannetta. Ei minulla ole sellaista kokemusta että osaisin etukäteen tietää miten suhtaudun! Oletan että samalla tavalla kuin näihin muihinkin omiin lapsiini, rakkaana lapsena. Tai sitten voi olla että saan hermokohtauksen, mistä sen tietää. Olen miettinyt, pitäisikö minun sittenkin mennä siihen rakenneultraan koska minulla on tosiaan välillä sellainen olo että "haluan tietää". Auttaisiko se tietäminen sitten jotain? Ei minulla ole tarvetta tietää lapsen sukupuoltakaan. Ja olen varma että kun "en tiedä", murehdin takuulla vähemmän kuin jos "tietäisin". Tiedättekö? Välillä mietin miten paljon tästä murehtimisesta johtuu valistuksesta. Jos en tietäisi että nyt "kuuluu" käydä ultrassa ja tietää että vauva on "normaali", murehtisinko näin paljon? Onko tämä vain huonoa omatuntoa piittaamattomuudesta?

Toivoisin että tämä pahoinvointi loppuisi jo. Välillä se helpottaa, sitten menee pahemmaksi. Päivinä jolloin tekee mieli tomaattikeittoa (hyvä merkki) ei okseta yhtään. Päivinä jolloin tekee mieli perunamuusia, oksettaa (huono merkki, tietysti). Aikaisempien raskauksien aikana minulla ei ole ollut pahoinvointia, lievää kuvotusta vain, joten tämä koko pahoinvointi on huono merkki. Vatsaa kramppaa aika paljon (hyvä merkki) kun taas painoa ei ole tullut yhtä paljon kuin ennen raskaana ollessani (huono merkki). Minulla menee uskomattoman paljon aikaa päivittäin kun lasken hyviä ja huonoja merkkejä. Taikausko tästä vielä puuttuikin. Tai sitten tämä on ihan normaalia kaikkien raskaana olevien keskuudessa, vertaillaan mikä kaikki menee eri tavalla kuin aikaisemmin. Kannattaisi varmaan mennä ja antaa ultrata se vauva. Olen poikki, POIKKI! Kakkonen on ruvennut taas valvottamaan öisin, johtunee siitä että en pysty enää kantamaan niin paljon liinassa kuin aiemmin. Tuntuu että voimani kuluvat kauppaan ja takaisin raahustaessa. Kaukana on se Linda Hamilton, joka reippaasti kantoi kilometrin ylämäkeen kahta lasta ja kauppakasseja, yhtä fillaria ja yhtä potkulautaa. Voisin nukkua ikuisesti. Yksi kaveri sanoi että ei jaksa teeskennellä että vaikka kaikki onkin niin hankalaa, niin on silti niin ihanaa. En minäkään jaksa. Ehkä sitten kun saan jostain annoksen lisäenergiaa. Ei nyt. Nyt pitää murehtia vauvan puolesta.

Haluatko kommentoida? Piian osoite on: piudis@mbnet.fi .