Mitat: 185 cm, 74,5 kg. RV: 4+. Ihottuma: Suhteellisen paha ja kutiava. Mielentila: Pelokas mutta luottavainen. Muuta: Foolihappojen ja vitamiinien saanti turvattu. Vegaaniruokavaliosta makkaran kautta kalaa sisältävään semivegaaniruokavalioon. Maha: Litteä.
[Osa I] [Osa II] [Osa III] [Osa IV] [Osa V] [Osa VI] [Osa VII] [Osa VIII] [Osa IX]
[Osa X] [Osa XI]
 
~29.01.2003~

Perjantaina sattui hassu juttu: Perheeni toivoi ruoaksi uunimakkaraa ja perunamuusia. Laitoin itselleni salaattia, jossa on kik-herneitä ja paistoin tofua seuraksi. Tyttäreni auttoi minua pöydän kattamisessa. Uunista nousi i-h-a-n-a tuoksu. Kun ladoin lautasille perunamuusia ja makkaroita, jouduin vastustamattoman mielihalun valtaan. Otin makkaran haarukalla, puhaltelin sen ruskeaksi paistunutta pintaa hetken ja haukkasin. Taivas. Mieheni sai kaksi makkaraa, poikani puolikkaan ja tyttäreni yhden. Loput söin minä, ilman mitään lisukkeita, mitä nyt hieman sinappia, syököön perhe perunamuusin kun kerran pystyvät! Loppuillan etoi kevyesti. Ja entäs se henkinen puoli!

Lauantaina kävin apteekissa ostamassa raskaustestin koska teki mieleni hampurilaista aamupalaksi. Testi näytti plussaa. Siis REIPPAASTI PLUSSAA! Olenhan minä nyt haaveksinut uudesta vauvasta, mutta emme sen kummemmin ole yrittäneet vauvaa. Siis ihan salama kirkkaalta taivaalta! Olen tyrmistynyt. Pelottaa. Poikani on vielä pieni. Tyttäreni on jo isompi mutta pieni hänkin. Miten minulla riittää aika kaikille lapsille? Miten minulla riittää aikaa olla äiti ja oma itseni? Miten rahat riittävät? Entä hermot? Vaikka tiedän mainiosti että hyvin kaikki riittää, silti hermostuttaa. En voi uskoa tätä - käyn jatkuvasti kylpyhuoneessa katsomassa testiä, pelkään että viiva häviää. Mäkätin tyttärelleni joka oli käynyt ryöväämässä testin ja irrotteli niitä osia, tiedättehän, toisistaan (mäkätin jopa enemmän kuin silloin kun hän oli ryövännyt Keeperini ja purrut siitä sen nykimisosan irti). Viiva ei ollut hävinnyt käsittelyssä. Päinvastoin, päivä päivältä viiva näyttää paksummalta ja punaisemmalta.

Ajattelen että olen surkealla viidennellä viikolla. Silti surkealla ensi viikolla on mahdollista kuulla tyypin sydänäänet. Joka kerta kun käyn vessassa, kurkkaan pikkuhousuihin toiveikkaana ja varovasti, onko verta? Sitten huokaan helpotuksesta kun ei ole, vieläkään.

Olen ONNESSANI! Ihanaa saada vauva! Ihanaa saada pieni poika tai tyttö, pikkusisarus noille pikkuisille.

Haluatko kommentoida? Piian osoite on: piudis@mbnet.fi .