Helin projekti, vaihe II
 Kudonta-asemalla olo on kuin lastentarhassa. 14 oppilasta ja yksi opettaja. Ja lähes jokaista saa kädestä pitäen viedä eteenpäin.
[Vaihe I] [Vaihe II] [Vaihe III] [Vaihe IV]
03.03.2004
Keskiviikkoni oli kahdeksantahtinen:."Yksi-kaksi-kolme... seitsemän-kahdeksan. Yksi-kaksi-kolme...seitsemän-kahdeksan. Yksi-kaksi-kolme..." Laskin ainakin 132 kertaa kahdeksaan. Sekin piti laskea. Sinä iltana ei juuri muuta sitten tapahtunutkaan. Huomasin, että jopa kotiin päästyäni viipaloin iltapalaleivälleni -aivan niin- kahdeksan siivua kurkkua.

Kudonta-asemalla olo on kuin lastentarhassa. 14 oppilasta ja yksi opettaja. Ja lähes jokaista saa kädestä pitäen viedä eteenpäin. Sillä vaikka kutojaeukoilla taito onkin hyppysissä, harvalta loimen luominen kuitenkaan luonnistuu. Opettajaan eivät uppoa kohteliaat vuoronumerot. Huomiota saa se, joka huutaa äänekkäimmin tai seuraa lahkeessa sinnikkäimmin. Ärsyttää odottaa jouten, kun illan arvokkaat minuutit tikittävät menemään kellotaululla. Olisi vähintään oikeus ja kohtuus päästä ensimmäisenä hommiin kiinni, sillä minulla ne kuitenkin pisimpään kestävät. Tänään en voi jäädä yötöihinkään. Kotona on esikoisella vieraana vesirokko, eikä tyttö suostu vieläkään juomaan pullosta. Korvaan kärsimättömyyttäni jupinalla.
uudestaan kahdeksan
Opettaja armahtaa lankapullani, jonka olin edellisellä kerralla henkeä pidätellen loimipuilta irrottanut. Joku langanpää oli väärällä puolella jotakin toista, mutta maestro sai osoitettua kurittoman oikealle paikalleen. Pulla syötettiin kangaspuille ja eteeni viritettiin pitkä kampamainen osa (käärinpirta), johon lankavyyhtini oli tarkoitus purkaa. Kahdeksan lankaa jokaiseen sentin väliin. Vertailun vuoksi; räsymattoihin tuli 2 lankaa sentille, Girasolissa tuo tiheys on 19 (Kiitos Irina ensiavusta!).

Lähden luottavaisena liikkeelle oikealta. Osaan näemmä laskea, sillä raidotukseni osuu kauniisti haravan hampaisiin. Keskikohta jännittää. 304 valkoista lankaa. Väsymys ja sadat edestakaisin rullatut langat nousevat kapinaan Vasemman reunat raidat eivät enää menekään tasan ja viimeisestä hammasvälistä jää puuttumaan 4 lankaa. Ei auta, vaikka kuinka lasken "yksi-kaksi-kolme...seitsemän-KAHDEKSAN". Hemmetti.

Vahinko ei onneksi ollut kuolemaksi ja pääsen vetämään loimia tukille (Hallitsen sentään termistön!) Minä istumaan hajareisin lattialle, lankavyyhti sylissäni ja apuri veivin varteen rullaamaan. Metalli kolisee, päreet paukkuvat ja ihme tapahtuu; 524 jäljellä olevaa lankaani soljuvat haravan hampaiden väleistä muodostaen tismalleen oikean näköistä jälkeä. Neljää kadonnutta lankaa ei osaa edes aavistaa. Onnittelen itseäni.
tositoimiin?
Ja sitten vihdoin tositoimiin. Kämmenet hikoavat, odotan lähtölupaa. Punainen valo palaa. Ja palaa. Että ei vielä sittenkään. Ensin pitäisi kuulemma niisiä. Voi taivas, mitähän sekin voi olla?! Kello lähestyy yhdeksää. Tyystin unohdetut kotijoukot ilmoittavat olemassaolostaan. Ei auta. Ripustan narut naulaan ja luon vielä ovelta kaihoisan katseen kangaspuihini. Ne näyttävät aivan luurangolta, ilman kangasta puidensa ympärillä. Vielä minä henkiin ne puhallan.

Niin, nyt saavat nauraa ääneen kaikki ne, jotka vienosti minulle huomauttivat, että tuskinpa vain vielä pääsen ensimmäisiä senttejä kutomaan. Alan oppia juonen. Hiljaa hyvä tulee. Tokkopa kudon vielä ensi kerrallakaan :).

Haluatko kommentoida? Helin osoite on: .