Nanan liinailut

Kun esikoiseni Kiia syntyi vuonna 1998, ei minulla ollut tietoakaan kantoliinoista. Kiia oli oikein hankala koliikkivauva, näin jälkeenpäin harmittaa kun tyttöraasua huudatettiin vaunuissaan. Rintarepusta olin kuullut ja jälkeenpäin valittelinkin, että miksi ihmeessä en ostanut niin kätevää vekotinta. Niinpä ostin rintarepun kun aloin odottamaan Eekaa. Eeka oli jo syntyessään itse rauhallisuus, mutta rintarepussa hätääntyi ja alkoi kaamea huuto. Eeka aivan selvästi viihtyi missä tahansa mielummin kuin repussa. Myin repun samantien. Turkumammalistalla tutustuin Riikkaan ja Sallaan, molemmat kokeneita liinailijoita. Ensimmäinen liinani oli Mollavauvan rengasliina. Pienen tuskailun jälkeen pääsin liinani kanssa sinuiksi. Jo tässä vaiheessa haaveilin pitkästä sidottavasta liinasta. Ihmettelin suuresti niitä, jotka taitavasti kietoivat lapsensa lähes 5-metriseen liinaan. Olin aivan varma, etten ikinä opi tekemään yhtäkään sidontaa. Sain ystävältäni lainaksi pitkän Didymoksen. Pitää myöntää, että eihän siitä mitään tullut. En kyllä tässä vaiheessa tiennytkään sidonnoista yhtään mitään. Niinpä liityin Kantoliinakanavalle, missä olenkin saanut todella hyviä neuvoja. Ystäväni liina toki piti palauttaa, juuri kun olin päässyt jonkinlaiseen yhteyteen liinani kanssa. Niinpä mieheni sisko ommella hurautti minulle vohvelimaisesta verhokankaasta 5-metrisen liinan. Pärjäsin tämän liinan kanssa oikein hyvin kun Eeka oli pieni. Päätin kuitenkin ostaa "sellaisen oikean" liinan, tämä oli Girasolin sateenkaari.
	Tästä se varsinainen hurahtaminen liinailuun alkoikin. Ensin en ymmärtänyt niitä ihmisiä ollenkaan, joille ei mukamas riittänyt yksi liina? Miksi ihmeessä niitä pitää olla joka väriä ja kokoa? Niinhän siinä sitten kävi itsellekin, että tahdoin erilaisia liinoja. Ihmetteleville ystäville selitin asian yksinkertaisesti, että onhan minulla enemmän kuin yhdet housutkin.
Nyt minulla on jo monta liinaa. Kaikki ovat eri tavalla yhtä rakkaita. Yhdestäkään en suostu luopumaan, kulkekoot liinat suvussamme. Minähän tietenkin niissä sitten kannan omia lapsenlapsianikin.
Kun pidän lastani lähelläni saan varmasti flavonoideja enemmän kuin mistään muusta :-). Mikään ei ole sen ihanampaa kuin tuntea oma pienokainen lähellä. Tämän lisäksi on meidän perheessämme vaunut hylätty kokonaan, autolla kuljemme harvemmin, kotitöiden teko on helppoa ja Eeka saa olla niissä mukana. 3-vuotias Kiia-tyttöni kantaa myöskin innokkaasti nukkejaan. Eniten käytän Hug-a-bub:ia, tuota ihmeliinaa. Sitä ei juurikaan tunne päällänsä. Maailman kauneimman liinan tittelin saa tosin tällä hetkellä Haikarankehto Inka. Myös Vesiliinaa käytämme paljon, oiva apu niin suihkussa kuin uimahallissakin. Lisää liinailukuvia löytyy kotisivuiltamme. T: Nana Kommentit tervetulleita, Nana. Lähetä oma tarinasi, info@babyidea.fi.