Mieheni kanssa meillä on ollut yhteisenä harrastuksena
reilaaminen/matkailu, etenkin kumpuilevampaan maastoon päivän kävelyreissuja
tekemään (Puolan Tatra, ent. Itä-Saksan Sudeetit ja Hartz, Suomen
Lappi). Kun ensimmäinen lapsi syntyi viisi vuotta sitten, niin oletimme tämän
harrastuksen muutamaksi vuodeksi jäävän, mutta vuoden kuluttua veri
veti taas matkaan (isovanhempien suureksi kauhuksi) ja Saksan
reilireissulta mukaamme tarttui tärkeä kapine, kantorinkka. BB-reppuun
ja alkeelliseen rinkkaan olimme jo tutustuneet, mutta tämä väline avasi
aivan uusia mahdollisuuksia.
Seuraavana vuonna keräsimme lisää itseluottamusta Puolasta ja kuopuksen
synnyttyä tammikuussa 2000 ja kantoliinojen ihmeellisen maailman
avauduttua emme epäröineet lähteä taas matkaan toukokuussa 2000,
etenkin kun kuopuksen ruoka kulki aina hygieenisenä ja sopivan lämpöisenä
luomupakkauksessaan mukana.
Tällä kertaa lensimme Varsovaan ja vasta sieltä siirryimme yöjunaan (kts.
kuva), jossa hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme Zakopanessa. Tuttuun
tapaan edullinen majapaikka saatiin aseman herttaiselta vanhalta tädiltä,
joka matkaajilta oli kyselemässä: "Room, Zimmer, Pokój?"
Mieltä poltti päästä ihastelemaan maisemia ja parin päivän ilmastoon
totuttelun jälkeen läksimme vapaamatkustajiemme kanssa Tatran
kansallispuistoon. Olimme valinneet helpohkon Dolina Kondratowaan
(Kondratowan laakso) vievän polun, jossa välietappeina oli kaksi
ruokataloa (esikoisen määritelmä). Näissä ruokataloissa oli tarjolla
lähinnä keittoa ja kuumaa juomaa, vastannevat jotain suomalaista
hiihtomajaa.
Alku oli helppoa polkua ja kolmevuotias esikoinenkin jaksoi hetken kävellä,
mutta siirtyi pian isän kyytiin (kts. kuva). Ensimmäisen ruokatalon jälkeen
polku jyrkkeni asteettain ja äidin ponnistelu sai kuopuksen tyytyväisenä
ja kylläisenä nukahtamaan kantoliinaansa (kts. kuva). Kuitenkin perille
laaksoon päästyä kuopuskin pisti nenänsä ulos ja ihaili maisemia (kts
kuva). Alastulo sujui huomattavasti vauhdikkaammin, kuten aina ja vaativan
reissun jälkeen piti taas ottaa pikku huikka (kts. kuva). Huomaa
t-paidasta kevyellä saksien käytöllä tehty vuoristoon sopiva
imetyspaita.
Tällä Puolan reissulla ja seuraavana vuonna Suomen Lapissa tehtiin vielä
monta kävelylenkkiä, mutta ne ovat jo toisia tarinoita. Jotkut
paheksuvat lapsien "raahaamista" mukana, mutta meidän
perheellemme luonnottomampaa olisi jättää pienet lapset viikoksi tai
kahdeksi muiden hoiviin. Lapsetkin nauttivat matkasta, kunhan ei ole
tehnyt minuuttiaikataulua ja on valmis joustamaan tehdyistäkin
suunnitelmista tarpeen mukaan.
Terveisin
Marja, Heikki, Vesa 5 v. ja Aino 2 v.
Kommentit tervetulleita, Marja
ja info@babyidea.fi.
|
