Piian liinahistoriikki

Odottaessani esikoistani syntyväksi toivoin vauvan syntymälahjaksi Kanga-reppua, josta olin nähnyt kuvan jossain. Näytti niin hippimäiseltä ja ihanalta kun vauva oli rintaa vasten ja ajatus siitä, että vauva olisi koko ajan kaikessa mukana, kiehtoi. Sukulaiset eivät noteeranneet toivettani millään tavalla vaan saimme järjettömän määrän pehmoleluja. Köyhänä opiskelijana Kanga jäi hankkimatta. Sain sisareltani rintarepun jota käytin vähän. Tyttönen rauhoittui siihen kyllä kun oli vatsavaivoja, mutta selkäni tuli kipeäksi vartinkin kantamisesta, ja tyttökin rupesi aika nopeasti protestoimaan oloaan repussa. Ajatus jäi kuitenkin kytemään, ja kun pikkukakkonen oli tulollaan, rupesin taas haaveilemaan kantorepusta. Naapurin rouvalla oli kantoliina, jossa kantoi sujuvasti vuoden ikäistä poikaansa. Kiinnostuin heti, koska en ollut nähnyt kaupoissa mitään Kangaan tai kantoliinaan verrattavaa, eikä kukaan oikein tuntunut tietävän mistä niitä saa. Naapurin rouvan liina oli Didymos, ja neuvoi mistä niistä saa tietoa. Tilasin siis Didymoksen, pituutta niin paljon että riittäisi sekä minulle että miehelleni (ajattelin toiveikkaasti) kaikkiin sidontoihin. Sain liinan nopeasti ja rupesin mallailemaan peilin edessä. Ohjeista en saanut mitään tolkkua, mutta se ystävällinen naapurin rouva lupasi auttaa sidontojen opettelussa kunhan vauva on tullut. Liina ei ollut mukanani sairaalassa, mutta yritin useaan otteeseen kehtosidontaa heti kotiin päästyämme. Vauva ei ollut moksiskaan, minulla valui hiki ja hermot menivät kun liinaa riitti ja riitti ja riitti. Otin puhelun naapurin rouvalle, tietysti. Hän ei osannut tehdä kehtosidontaa, mutta näytti kietaisuristisidonnan, joka osoittautui kullanarvoiseksi. Jotenkin liinan sitominen oli minulla heti verissä, ensimmäisellä kerralla jo sidonta meni oikein, ja kynnys liinan käyttämiseen madaltui heti monta metriä.  Kesä oli kuuma, mutta silti kannoin vauvaani aina ulkoillessamme liinassa. Sebastian oppi pian nukkumaan päiväunetkin liinassa. Imettäminen oli ainoa asia jota en oppinut liinassa tekemään. Ehkä sitten seuraavalla kerralla? Kun Sebastian oli nelikuukautinen, alkoivat yöuniongelmat. Sebastian on liikkuvainen, vilkas lapsi jota kiinnostaa kaikki. Päiväunet lyhenivät lyhenemistään, yöt menivät itkiessä. En jaksa edes laskea montako tuntia kannoin lastani öisin ja yritin keksiä mistä valvominen ja parku johtuvat. Sebastian kävi unikoulussa ja lääkäreillä juostiin jatkuvasti, eikä kukaan tuntunut tietävän mikä voi olla vialla. Sebastian oppi nopeasti konttaamaan ja nousi seisomaan jo puolivuotiaana tukea vasten eikä juurikaan viihtynyt sylissä vaan halusi koko ajan liikkua ja konttailla ja tutustua maailmaan. Jotenkin unenpuutteesta kärsivät aivoni tajusivat että ehkä Sebastian ei saa niin paljon läheisyyttä kuin mitä tarvitsee, kun on niin kiireinen päivisin, koko ajan liikkeellä, ja hakee sitä läheisyyttä sitten yöllä. Tietoisesti rupesin ottamaan Sebastiania liinaan sisälläkin ja kannoin häntä niin paljon kuin mahdollista. Liinaan hän rauhoittui, ilman liinaa ei suostunut sylissä olemaan. Univaikeudet rupesivat pikkuhiljaa rauhoittumaan. Siinä vaiheessa minusta tuli oikea liinan heavy user. Lapsi liinassa on mukavampi kulkea ympäriinsä ja kun solmun laittaa kyljen kohdalle, on helppo keikahtaa itse sohvalle vauva massun päällä ottamaan unoset ennen kuin vauva taas herää itkemään.
	Kun saimme uuden Mim Sarong -liinan Sade 4,5 v. omi Mimmi-liinan itselleen ja kantaa siinä nyt koko ajan omaa vauvaansa. Yritin kyllä sanoa että se oli vähän niin kuin tarkoitettu Sebastianin ja minun käyttöön, mutta Sade sanoi vain napakasti että "teillä on jo niin monta liinaa, ja minulla ei ole yhtäkään".
Nyt vannon kantoliinan nimeen ja imen itseeni kaiken tiedon mitä niistä voi saada. Olen kasvattanut liinavarastoani tasaisesti, nyt minulla on jo viisi liinaa ja suunnittelen vielä ainakin kahden hankintaa ja yhden itse ompelua. Kannan nelivuotiasta tytärtäni liinassa aina kun hän vain haluaa, koska vauvana hän ei saanut kokea tuota ylellisyyttä. Kannan Sebastiania liinassa niin pitkään kuin vain haluaa. Kannan lapsiani yhtä aikaa, jos haluavat samaan aikaan liinaan. Miehelläni on oma kantoliina ja hänkin on vakuuttunut niiden erinomaisuudesta. Lastenrattaitamme käytetään kaupassakäyntiin.
Olen hankkinut erilaisia liinoja, että tietäisin mitä kaikkea on saatavilla ja olemassa, ja on mielenkiintoista vertailla eri merkkejä. On niin paljon kauniita, käytännöllisiä liinoja! Niissä on kaikissa omat niksinsä ja metkunsa, ja on ihanaa "taltuttaa" uusi liina. Joku sanoi liinoista puhuttaessa, että siihen ekaan liinaan rakastuu eniten, mutta hmm... Kaikki kokeilemani liinat ovat ihania. Yksinkertaisesti, kantoliina = hyvä asia. Merkistä riippumatta. Tuskin maltan odottaa uutta vauvaa että pääsen kantamaan häntä liinassa.. Tuo nykyinen "vauva" kun alkaa olla aika iso... Terveisin Piia, Sebastian 1 v ja 3 kk ja Sade 4,5 v Kommentit tervetulleita, Piia. Lähetä oma tarinasi, info@babyidea.fi.