|
Jo Helsinki-Vantaan lentokentällä kantoliina osoitti tarpeellisuutensa, kun
käärimme rattaat muoviin ja luovutimme ne ruumaan muiden matkatavaroiden mukana.
Tukholmassa vaihdoimme konetta ja jouduimme kiiruhtamaan jatkolennolle
terminaalin läpi matkalaukut mukanamme. Lentomme oli myöhässä ja rattaiden
purkamiseen ei olisi ollut aikaa. Otin Valton liinaan ja repun selkääni ja
yritin pysyä muiden tahdissa. Eniten hyötyä kantoliinasta oli juuri lentokoneessa ja –kentillä. Koneessa
ulospääsyä odottaessa oli mukava kannatella lasta liinan varassa sen sijaan,
että olisi rasittanut matkalla uupuneita hartioitaan. Samoin matkatavaroita
hakiessa Valto ei liinasta päässyt karkaamaan kentän vilinään. Toisinaan
käytimme rattaita tavaroiden kuljettamiseen ja Valto matkusti liinassa.
Suurkaupungissa äidistä tuntui turvallisemmalta, kun lapsi oli liinassa
lähellä.
New Yorkissa oli sateista ja viileää. Huonon kelin takia en juurikaan
kantanut Valtoa kaupungilla liinassa, sen sijaan kantoliina toimi rattaissa
Valton peittona. Muuta lämmikettä ei syyshaalarin lisäksi tarvittukaan, ja
kun vaunuissa oli sadesuojakin omasta takaa, Valto pysyi hyvin lämpimänä.
Paikalliset näyttivät suosivan rintareppua, toisia liinailijoita ei matkan
aikana tullut vastaan. |
|
 |
Sisätiloissa, kuten museoissa ja nähtävyyksissä, otin Valton toisinaan
kantoliinaan, mikäli hän ei juuri silloin sattunut
nukkumaan (museot olivat yleensä niin tylsiä, että Valto katseli mieluummin
unia kun me muut kävelimme jalkamme rakoille). Museot olivat myös oivallisia
paikkoja laskea lapsi jaloittelemaan, kun puistoihin emme päässeet sateen
takia. |
| Metrossa matkustaminen osoittautui rattaiden kanssa melko
hankalaksi, hissejä tai rullaportaita ei juurikaan ollut. Sen sijaan
metroasemille mentiin usein kapeita ja pitkiä portaita myöten. Yleensä
seurueemme miehet kantoivat Valton rattaineen portaista, toisinaan minä
otin Valton kantoliinaan ja miehille jäi kannettavaksi tyhjät ja kevyet
rattaat. Jos olisin ollut matkalla yksin tai kahdestaan mieheni kanssa,
olisi kantoliina ollut vielä ehdottomampi apuväline. |
 |
Ensimmäisenä päivänä onnistuimme
eksymään toisistamme: puolet seurueesta ennätti metrojunaan ja toinen
puoli jäi asemalle tiukasti sulkeutuvien ovien taakse. Yhytimme toisemme
seuraavalla asemalla, mutta jälkeenpäin näin kauhukuvia siitä, että
metroon olisikin joutunut Valto yksin rattaineen. Liinan kanssa
sellaistakaan ei olisi päässyt tapahtumaan.
Kotimatkaa varten pakatessa matkalaukut tulivat täyteen tuliaisista.
Miehelleni tulikin huoli, että mihinkäs kassiin tuo kantoliina saadaan
mahtumaan. Hetken kuluttua hänkin tajusi, että löytyyhän sille liinalle
paikka vaimon ympäriltä… |
|
|
