Vaellus Kebnekaisella

Niin, olimme siis Kebnekaisella. Luulimme, että maasto olisi todella helppokulkuista, koska netissä oli mainittu, että polku on helppokulkuista ja hankalimpien kohtien yli on pitkospuut. No, tämä koskikin vain ensimmäistä 20 kilometriä. Sen jälkeen ei ollut pitkospuista enää tietoakaan ja maastokin alkoi olla jo aika haastavaa. Ylitimme muutamia koskia. Ensimmäisestä selvisin Adiel selässä ja jopa kuivin jaloin. Toisella kerralla oli niin haastavan näköinen ylitys, että annoin Adielin Teemulle joka ylitti kosken kanssani (sain ottaa Teemusta tukea). Sitten Adiel sidottiin taas minun selkääni ja Teemu haki rinkkansa ja ylitti kosken uudestaan. Tällä kertaa emme selvinneet kuivin jaloin.
	No, matka jatkuu... nousut tulevat yhä jyrkemmiksi ja jyrkemmiksi. Lepotaukoja pitää pitää usein ja juoda... sekä syödä suklaata :) "Polku" alkaa vähitellen muistuttaa suurta kivipeltoa. Suuria kivilohkareita joiden päällä sitten hypellään kiveltä toiselle ja toivotaan, ettei ne liikkuisi kovasti.
Tätä jatkuu jonkun matkaa... sitten tulee vastaa luminen seinämä, jota olisi tarkoitus  nousta ylös :-o! Sekin vielä onnistuu, juuri ja juuri. Huilaamme vähän ja katsomme ylös. Matkaa olisi vielä aika paljon jäljellä kivisiä lohkareita pitkin nousua. Edellä kulkevien jaloista vyöryy jonkin verran irtokivia alas... ei näytä kovin turvalliselta pienen lapsen kanssa. Päätämme palata takaisin. Sitten seuraakin matkan hauskin vaihe! Siirrän Adielin kietaisuX II:een etupuolelle ja laskemme lumisen kohdan rinnettä peppumäkeä. Adiel ei tästä suuremmin nauttinut, mutta äiti sitäkin enemmän. Tämä oli ainoa kerta, kun Adiel oli jossain muussa sidonnassa kuin kietaisuXrepussa.
Kantaminen ei selässä pahemmin tuntunut, muuta kuin silloin, jos liina tuli huonosti laitettua. Jaloissa kantaminen ja käveleminen tuntui kyllä sitäkin enemmän. Todella hienosti Adiel jaksoi liinassa olla. Tauoilla kyllä maisteli mustikoita (ja niiden varpuja) ja konttaili ja käveli maastossa itsekin. Välillä protestoi liinaan laittoa, kun olisi halunnut itse kävellä. Huomasimme, että olikin korkea aika tehdä vaellus, koska kohta ei Adiel tuollaisia aikoja varmaan liinassa viihdy.  Vastaantulijat olivat todella ihastuksissaan Adielista. Ehdotettiinpa meille Guinnesin ennätysten kirjaan hakemista, koska moni uskoi Adielin olevan nuorin vaeltaja tuossa maastossa.  Tulipahan nyt todistettua sekin väite, että liinan kanssa voi mennä mihin vain kantaja uskaltautuu :). En kyllä toisaalta harmittele, etten uskaltautunut ihan huipulle asti. 1500m korkeus on sekin jo sentään jotain!  Tuon reissun jälkeen ylistän kyllä liinaa entistä enemmän. Kantorinkan kanssa ei tuollaiseen paikkaan olisi ollut asiaa mm. kahdesta syystä: Selkä ja hartiat olisivat tulleet ihan älyttömän kipeiksi. (Tosin tulee ne kipeiksi ihan tavallisellakin rinkalla). Painopiste on niissä (mitä olen kokeillut) niin kaukana, että tuollaisessa maastossa ei olisi pystyssä sellaisen kanssa pysytty. Kuvia ei nyt ikävä kyllä ole laittaa näytille, koska digikamera putosi koskeen :(. No, onneksi on vakuutus, mutta harmittaa silti, kun saimme tosi hyviä kuvia Adielista, joita ei voi saada mistään muualta. Maisemakuvia varmaan aina löytyy. No, sellaista sattuu. Terveisin Sirpa ja Adiel 10kk
Kommentit tervetulleita, Sirpa. Lähetä oma juttusi, info@babyidea.fi.