Kustantajan kirja-esittely
Siitä asti, kun vauvan kantamisesta on tullut osa
"nykyaikaista lapsenhoitoa", menetelmä on herättänyt ristiriitaisia tunteita
ja mielipiteitä. Kysymyksistä ei tunnu tulevan loppua: Miten? Mistä alkaen?
Miksi? Onko lapsen kantaminen pelkkä muoti-ilmiö, jonka kokeileminen olisi
parempi jättää sikseen? Vai ovatko vastaväitteet vain tyypillistä uusien
ideoiden mustamaalausta, ja kantamisesta tulee ajan mittaan yleinen tapa?
Ensinnäkään kantaminen ei ole mikään uusi villitys, vaan kyseessä on itse
asiassa uudelleen löydetty, ikivanha hoitokeino - ainakin meidän
kulttuurimme piirissä. Kantaminen herättää meillä edelleen kiivastakin
keskustelua, vaikka viime vuosina tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet yhä
enemmän myönteisiä tekijöitä, joita lapsen kantamiseen liittyy. Ihmislapsi
on aktiivinen kannettava ja kantaminen tukee monipuolisesti lapsen
kehitystä.Tässä kirjassa ei esitetä vain opaskirjan tapaan käytännön
kantovinkkejä tai yleisimpiä kantamiseen liittyviä vastaväitteitä ja
ideologisia näkemyksiä. Tässä kirjassa käsitellään myös lapsen perustarpeita
sekä vanhemman ja lapsen välistä suhdetta.
Vakaa suhde vanhempiin välittää lapselle turvallisuuden ja luottamuksen
tunteita. Luottamuksellisen lapsi-vanhempi -suhteen muodostumiseen vaikuttaa
äidin ja isän herkkävaistoisuus. Lapsen ja vanhemman säännölliset ja tiiviit
kahdenkeskiset hetket, luottamusta herättävä huolenpito, vanhempien
käytettävissä olo ja lähestyttävyys - kaikki tämä edistää sitoutumissuhteen
muodostumista. Kannetut lapset ovat usein tiiviimmin sitoutuneita
vanhempiinsa, ja vanhemmat reagoivat heihin herkkävaistoisemmin ja
keskittyneemmin silloinkin, kun ympäröiviä olosuhteita voidaan pitää
hankalina. |
Riitta
Pessi luki kirjan Vihdoinkin olemme saaneet
suomenkielisen kantoliinakirjan, jolla kelpaa hakata päähän kaikkia
epäilijöitä ja hienovaraisesti valistaa anoppia, joka sinnikkäästi jaksaa
puhua vaunujen puolesta.
Kirja lähestyy kantamista useasta eri suunnasta ja kirja on jaettu kahteen
osaan: 1) Miksi? ja 2) Miten?
Ensimmäisessä osassa käydään läpi lajihistoriaa, lapsen fysiologiaa ja
anatomiaa, aistimusten vaikutusta lapsen kehittymiseen sekä lapsen ja
vanhemman välistä suhdetta. Lajihistorian osio oli oikein mielenkiintoinen
ja erittäin suositeltava tietoannos niille, joilta on Liedloff jäänyt
lukematta. Mistäpä nykyäiti voisi arvata, että vauvalle yksin jääminen on
todellinen uhkaava hätätilanne - eihän hän voi tietää, että lastenvaunuissa
on turvassa susilta ja muilta petoeläimiltä. Kiitettävästi käsiteltiin myös
lonkkavaivojen hoitoa kantoliinalla. Kunpa minulla olisi ollut tämä kirja jo
tyttäreni syntyessä, olisimme välttyneet ikävältä lonkkalastalta kokonaan!
Toisessa osassa perehdytään kantovälineisiin ja seikkoihin, joihin
kantovälinettä valittaessa pitää kiinnittää huomiota. Erityisesti lapsen
oikeaa asentoa painotetaan, eikä syyttä! Kaupoissa myydään edelleen
kantovälineitä, jotka ovat lapselle haitallisia ja joiden kanssa
kantaminenkin on silkkaa tuskaa.
Kirjan kantoliinaosio on laaja, mutta olisi saanut olla laajempikin ottaen
huomioon nykyisen kantoliinakirjon. Trikooliinoista ei puhuttu halaistua
sanaa. Toisaalta sidonnat puidaan läpi niin pikkutarkasti, että ummikko
saattaa säikähtää ja kokenut liinailija taas saa pari niksiä lisää korvan
taakse. Ohjeissa neuvotaan, miten syntyy Täydellinen Sidonta. Kuka jaksaa
kiristää joka
ikisen löysän laskoksen solmuun asti ja pujottaa löysän kankaan solmun
sisään - ja vielä molemmilta puolilta, ettei sidonta kiristy
epäsymmetrisesti!? Minä en ainakaan, vaan aion jatkossakin tyytyä Riittävän
Hyvään Sidontaan. Järkytyksen ja kauhun sekaisin tuntein luin näitä ohjeita
- kehtosidontaankin tarvitaan avustaja, joka sitoo solmun selän taakse! Mitä
mahtaa liikkua esikoistaan odottavan äidin päässä, jos tämä on hänen ainoa
tietolähteensä? Veikkaan, että Emmaljungat!
Olisin kaivannut muitakin sidontaohjeita kuin nuo kuusi "Didymoksen"
ohjetta. Ja hieman rennompaa otetta sitomiseen, kiitos!
Yksi kohta jäi hauskana mieleen: "Jos käytetään sidontamallia, jossa
kangasta tarvitaan vain vähän, ylimääräisen kankaan voi kietoa selkään,
missä se tosin saattaa tuntua hieman häiritsevältä. Sen sijaan, että päätyy
katkaisemaan liinan lyhyemmäksi, kannattaa vaikkapa yrittää vaihtaa joksikin
aikaa liinaa toisen kantajan kanssa, joka juuri sillä hetkellä haluaisi itse
käyttää sellaista kantovaihtoehtoa, joka vaatii enemmän kangasta." Miksi
tehdä asiasta näin vaikea, kun helppo ratkaisu on ostaa sopivan kokoinen
kantoliina jokaiseen sidontaan!
Kaiken kaikkiaan oikein laaja ja monipuolinen, mutta silti sopivan kompakti
tietopaketti kantamisesta. Ansaitsee ehdottomasti paikan jokaisen Äidin
kirjahyllyssä. Ja tällä voit muistaa anoppia äitienpäivänä! |