
Jonnan tie äitiyteen Babun avustuksella
| muistin Babun |
|
Jo raskausaikana olin kiinnostunut kantoliinailusta, lähinnä ammattini kautta
saatujen hyvien kokemusten ja teoriatiedon kautta. Vertailin liinojen esittelyjä
ja valitsin The Baby Bundlerin, eli Babun.
Kauhistelin vähän liinan pituutta, mutta tuumasin, että kyllä se siitä; osaan
ratsastaa hevosella ja ajaa autoa, ei tämä sen vaikeampaa voi olla. Kevään
korvalla suloinen tyttömme sitten syntyikin, ja teki heti tiettäväksi, että ei
halua nukkua muualla kuin perhepedissä. Alkuviikot olivat mahanpuruisia, eikä
unta tullut sitterissä eikä vaunuissa, sitterissä pikkuinen ei sietänyt olla
hetkeäkään. Sitten muistin Babun. Olin aika epäilevä aluksi, koska ajattelin,
että vauvan väkertäminen liinan syövereihin olisi vaikeaa, mutta mutta... Ihan
ekoina parina viikkoina KietaisuX II oli pelastus: tyttäremme nukkui siinä
kehtomaisessa asennossa ja äiti sai samalla tiskata ja imuroida! Ääniherkkä
vauvamme ei välittänyt liinassa tuon taivaallista ulkopuolisista äänistä. Kolmen
viikon ikäisenä asento muutettiin vauvan vaatimuksesta pystyyn, ja nyt neidillä
on ikää 2kk ja edelleen sama asento on paras. |
| minuutissa käyttövalmiiksi |
|
Olen oppinut sitomaan liinan minuutissa, ja jo pari viikkoa vauva on alkanut
hymyillä kun näkee minun ottavan liinan esiin. Välillä kun tyttö menee niin
kierroksilla ettei voi nukahtaa eikä kestä keskittyä rintaan, ainut paikka
maailmassa jossa hän on tyytyväinen ja rauhallinen on liina. Ja samalla minä
saan päivän tiskit tiskattua :). Olenkin ajatellut, että jos meillä ei olisi
liinaa, koko koti olisi kuin hävityksen kauhistus jo siksikin, että olen alun
perin aika laiska kotitalousihminen. Mutta kun vauva rauhoittuu parhaiten
tiskaukseen tai imurointiin, niin niitä tulee harrastettua. Tyttömme on motorisesti kehittynyt oikein hyvin; hän osaa jo kääntyä selältä vatsalleen. Voihan se liittyä pelkästään geeniperimäänkin, mutta itse olisin taipuvainen uskomaan, että se johtuu päivittäisestä kantamisesta. |
| tarpeellisin ostos |
|
Vauva ei nuku myöskään vaunuissa ulkona, joten kauppa- ja kyläilyreissut sujuvat
Babussa. Jos tyttö on hereillä, hän katselee ohikulkijoita uteliaasti, ja jos
häntä väsyttää, hän piilottaa nenänsä liinan sisään ja nukahtaa. Babu on ollut
ehdottomasti paras vauvatarvikehankinta ja eniten käytetty vaippojen jälkeen! |
|
Kommentit tervetulleita, Jonna.
|